Birgitan Teatterin historiaa
Birgitan Teatterin perustaminen
Birgitan Teatteri -yhdistys perustettiin Lempäälän sivistystoimistossa pidetyssä kokouksessa 25.4.2005.
Kokouksen puheenjohtajana toimi professori Paavo Liski. Perustajia oli yhteensä 15.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi perustamiskokouksessa valittiin Markku Kuusjärvi ja hallituksen muiksi jäseniksi Pirjo Honkanen,
Anna-Mari Kaskinen, Arto Myllärinen, Lasse Saari, Tom Söderström ja Heli Väissi. Varajäseniksi valittiin
Pirjo Wirman, Lauri Ahola ja Seija Ahomäki. Paavo Liski nimettiin teatterin taiteelliseksi asiantuntijaksi.
Lauantaina 8.10.2005 saimme suruviestin, että taiteellinen johtajamme Paavo Liski oli nukkunut pois lyhyen,
vaikean sairauden murtamana. Menetimme teatterimme isähahmon ja kantavan voiman, jolla oli suuret odotukset
ja paljon suunnitelmia teatterimme suhteen. Päätimme kunnioittaa Paavon muistoa, paitsi syksyn 2005
kaamoksentorjuntaillassamme, myös omistamalla näytelmän Isän ikävä näytökset hänen muistolleen.
Pyhän Birgitan teatteriyhdistys ry
Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi 27.10.2005 tekemällään päätöksellä yhdistyksen merkittäväksi
yhdistysrekisteriin nimellä Pyhän Birgitan teatteriyhdistys ry.
Birgitan Teatterin tarkoituksena on edistää ja kehittää kestäviin elämänarvoihin perustuvaa teatteritoimintaa,
toimia Lempäälän ja sen lähiympäristön teatteritaiteen hyväksi, lähentää toisiinsa teatteria ja teatteriyleisöä
sekä syventää yleistä teatteriharrastusta.
|