Pyhän Birgitan teatteriyhdistys ry
TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.1. - 31.12. 2007
YLEISTÄ
Pyhän Birgitan teatteriyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää kestäviin elämänarvoihin perustuvaa teatteritoimintaa,
toimia Lempäälän ja sen lähiympäristön teatteritaiteen hyväksi, lähentää toisiinsa teatteria ja teatteriyleisöä sekä syventää yleistä
teatteriharrastusta.
Näihin tavoitteisiin yhdistys ylsi kolmantena toimintavuotenaan hyvin erityisesti ohjelmistonsa osalta. Teatteriyhdistys toteutti
vuonna 2007 kaksi hyvin onnistunutta ja yhteiskunnallisesti puhuttelevaa teatteriesitystä. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli
100. Lisäystä vajaan vuoden aikana oli viisi uutta jäsentä.
Vastuunkantajien joukko on teatterilla vielä pienehkö. Toiminta tiimeissä jäi vielä liiaksi vetäjien varaan ja taloudellisesti
tehtiin selvästi tappiollinen tilinpäätös.
Yhdistyksen hallinnollisesti merkittävin päätös oli päätös lähteä rakentamaan kesäteatteria Merunlahden Tuutiman tontille vuoden
2006 toteutun suunnittelu- ja kehittämishankkeen pohjalta.
Tulevaisuuteen tähyttiin voimakkaasti aloitteentekijänä nuorten teatterikoulutuksen toteuttamisesta yhteistyössä muiden Lempäälän
teattereiden kanssa.
HALLITUS JA TOIMINTATIIMIT
Yhdistyksen toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi ensisijaisesti hallitus apunaan seitsemän toimintatiimiä:
ohjelmistotiimi, tiedotustiimi, juhlatiimi, nuorisotiimi, taloustiimi, tarpeistotiimi ja kesäteatterin rakentamistiimi.
Yhdistyksen hallitukseen kuuluivat toimintakauden aikana varsinaisina jäseninä: Markku Kuusjärvi pj., Pirjo Honkanen vpj., Jaana
Riikonen siht., Seija Ahomäki (sai eron omasta pyynnöstä hallituksen jäsenyydestä 10.3.2007), Hanna Karojärvi, Arto Myllärinen ja
Lasse Saari, sekä varajäseninä: Maija Nieminen, Tarja Luukko ja Tanja Hellsten.
Hallitus kokoontui toimikauden aikana 12 kertaa ja sen työskentely oli aktiivista ja innostavaa. Huoli taloudellisista resurssien
riittämättömyydestä tosin toimintaa jonkin verran hankaloitti.
Tiimit toimivat omilla vastuualueillaan. Erityisesti tiedotustiimi Jaana Riikosen johdolla, mutta myös nuoriso- ja tarpeistotiimit
selvisivät vastuustaan kiitettävästi. Talous- ja juhlatoimikuntien toiminta ei aivan vastannut odotuksia.
Tiimeihin kuuluivat toimintakauden aikana seuraavat henkilöt:
Ohjelmistotiimi
Pirjo Honkanen, pj
Arto Myllärinen
Anna-Mari Kaskinen
Hanna Karojärvi
Mirva Koivukangas
Mervi Paavilainen
Tiedotustiimi
Jaana Riikonen, pj
Tanja Hällsten
Maija Nieminen
Matti Karvonen
Tarja Luukko
Sirpa Rauhaniemi
Juhlatiimi
Hanna Karojärvi, pj
Nuorisotiimi
Pirjo Honkanen, pj
Seija Ahomäki
Teemu Ojala
Lasse Saari
Sirpa Söderström
Risto Tuominen
Taloustiimi
Markku Kuusjärvi, pj
Tauno Kallio
Rauno Toikka (asiantuntijajäsen)
Tarpeistotiimi
Seija Ahomäki, pj
Jenni Leinonen
Jaana Pennanen
Terttu Siren
Teatterikeskuksen rakentamistiimi
Timo Viitanen, pj
Markku Kuusjärvi
Tauno Kallio
Erkko Aattela
Tarja Luukko
Ossi Riikonen
Lasse Saari
KATSOMO
Teatteriyhdistys rakensi talkoilla 530 hengen teatterikatsomon lähinnä "Birgitan tie" näytelmän katsomoksi. Katsomon materiaalikulut
olivat yhteensä noin 30 000 euroa. Lisäksi teatteri sai lahjoituksena Särkänniemen delfinaarion vanhat kupputuolit. Avustuksena
teatteri sai Lempäälän kunnalta 9 000 euroa omatoimirahaa.
NÄYTELMÄT
Toisen toimintakauden aikana yhdistys tuotti ja toteutti kaksi näytelmää. Touko-kesäkuussa toteutettiin "Pessi ja Illusia"-näytelmä
ja heinä-elokuulla näytelmä "Birgitan tie".
Anna-Mari Kaskisen käsikirjoittaman ja Arto Myllärisen ohjaaman "Birgitan tie"-näytelmän esityksiä Mattilan koulumiljöössä oli
yhteensä 12 ja katsojia yhteensä noin 2050. Esitys sai aiottua vaatimattomamman vastaanoton. Paikan vaihdos ja myös sateinen jakso
verottivat katsojia selvästi.
Nuorten toteuttama, Arto Myllärisen ohjaama "Pessi ja Illusia"-näytelmä toteutettiin Mäyriän virkistyskeskuksessa. Esitytksiä oli
yhteensä 13 ja katsojia yhteensä noin 1200. Esitys sai hyvän vastaanoton ja toteutuspaikka miljöönä toimi loistavasti. Näytelmän
tuottajana toimi Hanna Karojärvi.
NUORTEN TEATTERIKURSSI
Nuorten teatterikurssi yhteistyössä Lempäälän Nuorisoseura ry:n, Lempäälän Nurkkanäyttämö ry:n ja Lempäälän kunnan kulttuuritoimen
aloitettiin syyskuussa. Kurssin tavoite oli antaa nuorille kokonaisvaltainen näkemys näytelmän tuottamisesta ja toteuttamisesta.
Kurssin opettajiksi kutsuttiin: Simo Järvinen (puheoppi), Leila Karttunen (näyttelijän työ), Mika Keski-Kapee (tanssi ja liikeilmaisu),
Sirpa Söderström (tuottaminen) ja Tom Söderström (dramaturgia).
TIEDOTUS- JA MARKKINOINTI
Tiedotustiimi loi positiivista mielikuvaa Birgitan Teatterista.
- esitteissä
- nettisivuilla
- lehtiartikkeleissa
- joukkokirjeillä
- roll up -standyssä
KOKOUKSET, RETKET JA JUHLAT
Yhdistyksen hallituksen ja tiimien kokousten lisäksi myös näytelmien suunnittelu, valmistelu ja toteutus edellytti useita erilaisia
palavereja ja tapaamisia. Puvustus-, lavastus- ja järjestelytalkoita järjestettiin kymmeniä. Näytelmien harjoitukset ja niihin
valmistautuminen ottivat myös aikansa. Suurimmiksi ja mieliinpainuvimmiksi muodostuivat näytelmien alku- ja loppukaronkat.
Yhdistyksen jäseniä on ollut lisäksi mukana eri teatteritapaamisissa ja koulutustilaisuuksissa.
TALOUS
Taloudellisesti tehtiin tappiollinen tilinpäätös. Tulopuolella merkittävä avustus oli Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston
teatterille myöntämä 5 000 euron apuraha.
Taloudellisesti vaativa hanke toteutettavaksi on yhdistyksen unelma omasta teatterikeskuksesta Höytämöjärven Merunlahden rannalle.
Loppuvuoden 2006 aikana tuotettiin suunnitelma teatterikeskuksesta ja sen sijainnista Leader+ hankkeena Kantri ry:n avustamana.
Suunnitelma ja rahoituskonsepti toimivat pohjana tulevaisuuden rakennushankkeille.
LOPPUTOTEAMUS
On selvää, että tasokasta teatteria tehdessä on "alku aina hankalaa". Kulttuurintuottaminen on taitolaji, jonka taitajat ovat
harvassa. Selvää on, että enempään velkaantumiseen ei Birgitan teatterilla ole mahdollisuuksia ja jatkossa onkin toimittava
taloudellisten edellytysten mukaisesti. Mutta koska kaikkea kulttuurintuottamisen hyvää ei myöskään voida mitata euroina on vain
uskottava omaan tekemiseen ja sen kautta kansanparren lopputoteamuksen toteutumiseen myös Pyhän Birgitan teatteriyhdistyksen osalta -
"mutta lopussa kiitos seisoo".
|